Venäläinen Krasnogorsky Zavod on vahvistanut Rns.online sivustolle, että he ovat tuomassa legendaarisen Zenit merkin takaisin uutena kamerajärjestelmänä. Uuden järjestelmän he ilmoittavat olevan peilitön ja varustettu kinokoon eli ns. full frame -kennolla.
Google käännöksen mukaan Rns.online uutisoi, että uusi kamerajärjestelmä toteutetaan yhteistyössä johtavan kamera-alan yrityksen kanssa. Voisiko siis olla mahdollista, että Zenit tulee käyttämään Sonyn kennoja?
Lisäksi uutisessa kerrotaan, että kamera tulee säilyttämään merkille tyypillisiä muotoilulinjoja. Runkojen viimeistelyssä aiotaan käyttää ensiluokkaisia materiaaleja, kuten nahkaa.
Innokkaimmat harrastajat muistavatkin, että Krasnogorsky Zavod on myös ilmoittanut Zenit E-mount FE -objektiivien kehityksestä jo vuonna 2016. Valmiita objektiiveja ei ole juuri näkynyt markkinoilla, mutta jotain testikuvia nettiin on ilmestynyt. Voitaneen siis olettaa, että näitä objektiiveja hyödynnetään myös Zenitin omassa järjestelmässä.
Uuden järjestelmän hinnoittelu on myös mielenkiintoinen kysymysmerkki. Lähteekö Zenit kilpailemaan Sonyn kanssa suurista massoista vai onko sen kohderyhmä Leican alueella, eli premium hinnoittelussa?
Uutinen on ollut esillä jo usealla sivustolla, mutta esimerkiksi merkittävä dpreview ei ole vielä vahvistanut sitä. Näin ollen Valovuotokin uutisoi tämän huhuna, kunnes asialle saadaan selkeä vahvistus esimerkiksi valmistajan sivuilta.
Jutun kuva: CC BY 3.0 Igors Jefimovs
0 kommenttia “Zenit julkaisee täyden kennon peilittömän kamerajärjestelmän”