World Press Photo 2018

Vuoden 2018 World Press Photo voittaja on Ronaldo Schemidt. Voittajakuva on otettu Venezuelassa Caracasissa presidentti Nicolás Maduroa vastaan järjestettyjen mellakoiden aikana. Kuvassa on tuleen syttynyt mies.

© Ronaldo Schemidt, Venezuela Crisis, Agence France-Presse

Kilpailuun osallistui noin 4500 valokuvaajaa 125 eri maasta. Yhteensä valokuvia kertyi n. 73 000. Pääpalkintona oli 10 000 € ja Canonin kamerakalustoa.

Tätä ja muita kilpailun kuvia katsellessa tulee mieleen kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että maailmalla tehdään todella upeaa kuvajournalismia. Henkilökohtaisesti en voi käsittää sota/kriisikuvaajien rohkeutta ja tahtoa mennä tilanteisiin, joissa tällaisia kuvia “pääsee tekemään”.

(c) Thomas P. Peschak
(c) Tatiana-Vinogradova

Toisekseen tulee mieleen, että eikö maailmalla tosiaan ole mitään muuta mainittavan arvoista kuvattavaa, kuin sota, kurjuus ja luonnonkatastrofit? Täytyykö vaikuttavan kuvan olla synkkä? Kyseistä kilpailua on oman muistijanani ajan vaivannut sama ongelma, että nimenomaan kärsimystä kuvaamalla mennään pitkälle.

Kuitenkin maailmassa on ainakin Valtaojan Eskon mukaan vähemmän kärsimystä kuin koskaan ennen. Vaikka ottaisi vähän pessimistisemmänkin lähestymistavan, niin silti maailmassa on paljon positiivistakin kuvattavaa. Tätä toivon jatkossa enemmän, mutta en hengitystä pidätellen.

(c) Francesco Pistilli

Toinen puuttuva kuvatyyppi on ns. pikkunokkelat kuvat, joita on etenkin kansainvälisesti vaikea arvioida. Hyvä esimerkki oli Fotofinlandiassa kilpaillut kuva Timo Soinista (olettavasti) puoluevaalien tulosten ratkettua. Keski-ikäisen miehen yllättynyt ilme ei varmasti säväyttänyt kansainvälisiä tuomareita, vaikka kyseessä on todella merkittävä hetki suomalaisen politiikan lähihistoriassa. Vastaavat vähän vaikeammin avautuvat uutiskuvat tosiaan puuttuivat tämänkin kisan palkittujen joukosta.

Canonille täytyy antaa propsit kisan voimakkaasta sponsoroinnista. On loistavaa, että valokuvausalan yritykset sponsoroivat ja tukevat ihan oikeaa valokuvausta, eikä vain “Paras käsilaukku merkillä X kuvaamiseen” -höttöä. Tämä ja Sony World Photography Awards ovat mielestäni sisällölliset mielenkiintoisimmat valokuvakilpailut. En tiedä, että johtuuko se siitä, että näiden kisojen järjestäminen ei ole minkään yksittäisen osallistujien eturyhmän tai niistä koostuvan organisaation käsissä, vaan ne ovat avoimia ja osallistujille ilmaisia.

Oleellisinta sekä tässä, että mainitussa Sony World Photography Awardissa on kuitenkin kisakuvista muodostuva näyttely. Se antaa katsojalle mielenkiintoisen läpileikkauksen kisakuviin ja yleensä kyseisten genrejen kansainväliseen tekemiseen. World Press Photo näyttely saapuu Helsingin Sanomataloon 23. elokuuta.

Kategoriat Uutiset

Kirjoittaja:

Jussi on keskisuomalainen henkilö- ja hääkuvaukseen erikoistunut valokuvaaja. Hänellä on vuosien kokemus kamera-alan bloggaajana. Lisäksi hän on vieraillut kouluttajana mm. JAO:n valokuvauksen tutkintolinjoilla ja pitänyt useampia omia työpajoja.

0 kommenttia “World Press Photo 2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *