Sony A7 III

Vuosi 2018 on ollut peilittömien järjestelmäkameroiden vuosi. Sony avasi vuoden julkaisemalla A7 III -runkonsa helmikuussa ja Iso-C sekä Iso-N lähtivät alkusyksystä kovalla ryminällä mukaan kisaamaan peilittömien järkkäreiden kuninkuusluokkaan. Myös Panasonic ilmoitti omat aikeensa tuoda markkinoille kinokennolla varustettu järjestelmä, joten kameraharrastajille vuosi on ollut erittäin mielenkiintoinen! Valovuodon revikka Sonyn A7 III -rungosta on antanut odottaa itseään, mutta nyt kamerasta on saatu kunnolla käyttökokemuksia ja sen lastentaudit ovat melko hyvin selvillä.

Rakenne ja kontrollit

Sonyn kolmannen sukupolven perusmalli on rakennettu lähes samalla sapluunalla, kuin aiemmin arvosteltu A9. Kameran runko on valmistettu magnesiumseoksesta ja kahvaosassa on kuminen pinnoite. Runko painaa akun kanssa 650 g ja se tuntuu käsikopelolla erittäin laadukkaalta. A7III on kooltansa linjassa useimpien peilittömien kahvallisten järjestelmäkameroiden kanssa, mutta otekahva on pienehkö ja omien keskikokoisten käsieni pikkurilli ei mahdu kahvan ympärille kunnolla. Kamerasta saa kuitenkin varsin kohtuullisen otteen, kun pikkusormen laittaa tukemaan kameraa alapuolelta. Pikkusormiongelmat korjaantuvat akkukahvalla ja lisäksi kameraan on saatavilla pienempi lisäkahva, jonka avulla pikkusormellakin saa hyvän otteen rungosta. Pieni lisäkahva kiinnitetään jalustakierteeseen, mutta valitettavasti se blokkaa kierteen lisäksi myös akkukotelon kannen. Akkukahva kiinnitetään kameran oman akun tilalle ja sen kanssa kameran sisään mahtuu yhteensä kaksi akkua. Akkujen vaihtaminen onnistuu kahvaa irrottamatta.

Kamerasta pitää ottaa muutenkin hiukan erityylinen ote moniin peilijärkkäreihin verrattuna, koska kahvan ja objektiivin välissä on vähänlaisesti tilaa. Aiemmin omistamaani Nikon D750-runkoa pystyi kannattelemaan pelkästään sormilla puristamalla, mutta tämän rungon kanssa tulee painettua sormilla runkoa omaa kämmentä vasten. Ote tuntui aluksi oudolta, mutta muutaman viikon käyttämisen jälkeen siihen tottui hyvin.

Runko sisältää jonkinasteisen sääsuojauksen ja ainakin muistikorttiluukusta sekä akkukotelon luukusta löytyy kumitiivisteet. Joidenkin käyttäjien mukaan vesi pääsee sisään pohjan kautta, joten olen itse suojannut pohjan sateella kuvatessani eikä ongelmia ole esiintynyt ainakaan lyhyiden sadekuurojen aikana. En kuitenkaan uskaltaisi viedä kameraa ilman suojausta ääriolosuhteisiin toisin kuin esimerkiksi Olympuksen hinnakkaampia runkoja.

Kameran valotusta hallitaan standardiksi muodostuneiden peukalo- ja etusormirullien avulla. Tämän lisäksi kameran päältä löytyy omat valintakiekkonsa kuvaustiloille sekä valotuksen korjaukselle. Kuvaustilan valintakiekossa ei ole lukitusmekanismia, mutta se on kuitenkin riittävän jämäkkä eikä sen asento ole vaihtunut kertaakaan vahingossa. Kameran yläpaneelista puuttuu A9-rungosta tuttu sarjakuvausnopeuden ja tarkennusmoodin valitsin. Kamerasta löytyy yhteensä 8 ohjelmoitavaa nappia, joihin saa laitettua lähes mitä tahansa valikosta löytyviä toimintoja. Tämän lisäksi rungon takaosasta löytyy oma nappinsa videon tallennukselle, kuvien esikatselulle sekä päävalikolle. Kameran takapaneelista löytyy pieni joystick tarkennuspisteen siirtämiseen sekä rulla, jonka pyöritykseen voi asettaa oman toimintonsa. Joystickin pohjaan painamiselle voi ohjelmoida oman toimintonsa ja rullaa painamalla saadaan vielä neljä ohjelmoitavaa nappia lisää. Virtakytkin on sijoiteltu laukaisimen yhteyteen ja kameraa voi käyttää ongelmitta yhdellä kädellä. Kaikkien nappien ja rullien tuntuma on hyvä, mutta välillä rullien käytön ja valotusasetusten välillä on pientä viivettä.

Sähköetsin, takanäyttö, akku ja liitännät

A7III:n XGA OLED -etsimen (EVF) tarkkuus on noin 0.8 Mpix ja suurennos 0.78x. Etsin on kirkas, mutta häviää jonkin verran resoluutiossa kalliimmille malleille. Omassa käytössäni en ole havainnut merkittävää eroa A9:n korkeampaan resoluutioon (1.2 Mpix) verrattuna. Kuva päivittyy pääsääntöisesti nopeasti, mutta alkaa kohista näkyvästi kun valoa on vähän tarjolla vähäisen vallitsevan valon ja/tai objektiivin himmentämisen seurauksena. EVF:n ruudunpäivitysnopeutta saa kasvatettua, mutta tällöin kamera imaisee akun hiukan nopeammin tyhjäksi.

Etsimen kirkkausasetusten kanssa saa olla tarkkana, jos haluaa valottaa kuvat oikein ilman ylivalotuksesta kertovaa seeprakuviota. Etsimessä näkyvän seeprakuvion aggressiivisuutta voi säätää, mutta RAW-kuvatessa kannattaa valotuksen yläraja laittaa mahdollisimman korkealle. Kun seeprakuvio ilmestyy, kyseinen alue ei vielä pala puhki standardityyliä käytettäessä seepran raja-asetuksen ollessa 109+. Ylivalotuksen seeprakuviota säädettäessä kannattaa huomioida se, että varoitus lasketaan jpg-esikatselusta ja käytetyn kuvaprofiilin kontrasti vaikuttaa kuvion näkyvyyteen ja sitä kautta valotukseen. Mielestäni esimerkiksi Olympuksen yksivärinen varoitusväri on huomattavasti Sonyn välkkyvää seeprakuviota selkeämpi ratkaisu. Varoitusvärien lisäksi etsimeen saa asetettua näkyviin vaikkapa histogrammin tai vesivaa’an suoristusta helpottamaan. Perusmallin etsin pimenee joka kerta kuvia otettaessa riippumatta käytetystä suljinasetuksesta. A7III:n sähköetsin ei ole aivan parasta A-ryhmää, mutta se on varmasti useimpien käyttöön aivan riittävän hyvä. Etsimen kumisuojan kanssa saa olla tarkkana, sillä se irtoaa helposti, jos kameran laittaa sopivasti tiukkaan kameralaukkuun.

Kameran takanäytön koko on 2.95 tuumaa ja tarkkuutta löytyy vajaa yksi megapikseli. Näyttö kääntyy 45 astetta alaspäin ja 90 astetta ylöspäin. Näyttö ajaa asiansa, mutta haastavissa olosuhteissa on parempi katsella maailmaa sähköetsimen kautta. Lantion korkeudelta kuvaaminen on helppoa, vaikka joskus toivoisi näytön kääntyvän täydet 90 astetta myös alaspäin. Takanäyttö toimii myös kosketusnäyttönä tarkennuspistettä valittaessa, mutta takapaneelin joystick toimii itselleni huomattavasti paremmin.

A7III käyttää samaa Z-sarjan akkua mitä A9 ja A7RIII. Valmistaja lupaa yhdellä akulla noin 700 ruutua, mutta olen itse kuvannut jopa lähemmäs 1800 laakia. Perinteinen akunkeston mittaustapa kuvamäärän avulla ei sovellu peilittömän kameran akun kapasiteetin mittaukseen, sillä se kuinka kameraa käytetään vaikuttaa voimakkaasti akunkestoon. Dokumentaarisesa kuvauksessa, jossa kamera on useasti valmiustilassa, saan omalla käytölläni noin 700-900 ruutua yhdellä akulla. Muotokuvia tehdessäni kameraa ei tarvitse pitää jatkuvasti päällä mikä vähentää selvästi virrankulutusta ja tällöin ruutuja voi syntyä jopa kaksinkertainen määrä. Kameran käynnistyminen kestää muutaman sekunnin, joten yllättäviä tilanteita kuvatessa kamera kannattaa pitää valmiustilassa, mistä se herää selkeästi nopeammin. Akunkesto on siis erittäin hyvällä tasolla ja omassa käytössäni eroa peilikameraan ei ole juuri lainkaan.

Toisin kuin Nikonin ja Canonin pelinavauksista, Sonyn perusmallista löytyy kaksi muistikorttipaikkaa. Toinen muistikorttipaikka on nopeudeltaan UHS-II ja toinen hitaampi UHS-I. Kuvaan itse siten, että kaikki raakakuvat tallentuvat molemmille korteille, jolloin kuvat eivät katoa toisen kortin potentiaalisen hajoamisen yhteydessä. En osaa arvioida kuinka todennäköinen tilanne tämä on, mutta toinen muistikorttipaikka tuo minulle ainakin lisää turvallisuudentunnetta, jos ei muuta.

Kameran vasemmasta kyljestä löytyvät USB 3.1 (Type-C), micro-USB, micro-HDMI, mikrofoni-, sekä kuulokeliitännät. Lisäksi rungon päältä löytyy myös muista Sonyn kameroista tuttu lisävarustesovitin. Fyysisten liittimien lisäksi rungosta löytyy myös Bluetooth ja wlan yhteydet niitä tarvitseville.

Myyntipakkauksesta löytyy rungon lisäksi lähes kaikki peruskilkkeet, mutta harmillisesti Sony on päättänyt jättää ulkoisen akkulaturin pois kyydistä. Laturin pitäisi ehdottomasti kuulua yli parin tonnin hintaluokassa pyörivän kameran mukana toimitettaviin lisävarusteisiin.

Tarkennus ja kuvanvakautus

Sonyn kolmannen sukupolven kinokennoisten runkojen tarkennus on parasta mitä muoto- ja tapahtumakuvaaja voi toivoa. A7III:n vaihe- ja kontrastitarkennuksen yhdistelmällä saatu automaattitarkennuksen luotettavuus ja seurausominaisuudet ovat täysin eri tasolla saman hintaluokan peilikameroihin verrattuna. Objektiiveja ei käytännössä tarvitse himmentää lainkaan osumatarkkuuden parantamiseksi ja hyvässä valossa tarkennus on 50/1.4 ja 85/1.4 -tyyppisillä objektiiveilla 99% varmuudella maalissa käytetystä aukosta riippumatta. Osumia ei tarvitse varmistella kapealla syväterävyydellä, vaan tarkennuksen voi melkeinpä unohtaa kuvantekoprosessissa.

A7III:n tarkennusjärjestelmä on peritty kalliimmasta A9-mallista ja se sisältää 693 vaihetarkennuspistettä ja 425 kontrastitarkennuspistettä. Valmistaja lupaa tarkennuksen toimivan EV-3 asti f/2 objektiivia käytettäessä. Oman kokemukseni mukaan väite pitää paikkaansa ja kameran tarkennus toimii lähes kaikissa tilanteissa, missä on saatavilla järkevästi valoa kuvan tekemistä varten (esim. iso6400, 1/50 s ja f/1.4 riittävät valotukseen).

Käyttökelpoisimmat tarkennusmoodit ovat pistetarkennus lukituksella ja ilman sekä EYE-AF silmätarkennus. Lukituksen ollessa käytössä kohde valitaan tarkennuspisteellä ja lukitaan kytkemällä automaattitarkennus päälle. Tämän jälkeen kamera seuraa kohdetta, vaikka se liikkuisi suhteessa kuvan rajaukseen tai kuvaa sommitellaan uudestaan. Tarkennuspisteen kokoa pääsee muuttamaan ja siirtelemään lähes koko kuva-alalla.

Seurantatarkennus toimii erityisen hyvin ihmisten kanssa. Kamera tunnistaa ja merkitsee tunnistamansa kasvot etsimeen, jonka jälkeen tarkennus lukitaan haluttuihin kasvoihin siirtämällä tarkennuspiste kasvojen päälle ja painamalla EYE-AF -nappi pohjaan. Tarkennus lukitaan ensisijaisesti silmiin, mutta jos automatiikka ei tunnista niitä kuva-alalta, pysyy tarkennus kasvoissa. Tarkennuksen pitäisi osua aina lähimpään silmään, mutta välillä kamera lukitsee taaemman silmän ja ainoa tapa vaihtaa lukittua silmää on tarkentaa uudestaan. Automatiikan kanssa joutuu taistelemaan joskus, mutta useimmiten homma toimii hyvin.

Kameran AF-C -moodi (jatkuva tarkennus) on selvästi nopeampi ja luotettavampi kuin  staattisiin kohteisiin yleensä käytettävä AF-S -moodi. Mielestäni ainoa järkevä paikka käyttää AF-S -moodia on tilanne, jossa tarvitaan kamerasta löytyvää tarkennuksen apuvaloa, sillä apuvalo ei aktivoidu jatkuvaa tarkennusta käytettäessä.

Selkein tarkennukseen liittyvä ongelma on valitun tarkennuspisteen heikko näkyvyys etsimessä ja takanäytössä. Merkattu tarkennusalue on väriltään harmaa ja se hukkuu helposti tummaa taustaa vasten kuvatessa. Tämä olisi helposti softalla korjattavissa esim. vaihtamalla valittu tarkennuspiste punaiseksi tai antamalla käyttäjälle mahdollisuus valita tarkennusalueen värit. Tarkennuksen löytäessä kohteen valittu tarkennusalue muuttuu vihreäksi eikä näkyvyysongelmaa ole.

Toinen automaattitarkennukseen liittyvä ongelma (tai ominaisuus) liittyy aukonsäätöön jatkuvan tarkennuksen aikana. Mikäli valotuksen esikatselu on laitettu päälle, kamera himmentää objektiivin käyttöaukolle aina ja tarkennus tehdään valittua aukkoa käyttämällä. Jos valotuksen esikatselu ei ole päällä, niin kamera tarkentaa ensin isolla reiällä suunnilleen kohdilleen, jonka jälkeen aukko pienennetään käytetylle kuvausaukolle ja tarkennus hienosäädetään kohdilleen. Aukon pienentyminen vaikuttaa selvästi seurantatarkennuksen luotettavuuteen kun valoa on vähän saatavilla. Tästä ominaisuudesta on harmia lähinnä hämärissä studio-olosuhteissa, mikäli käytettyjen salamalaitteiden ohjausvaloissa ei ole riittävästi tehoa.

Käsitarkennusta helpottamaan runko tarjoaa terävyysalueen korostuksen (focus peaking) ja etsinkuvan suurennoksen. Korostuksen herkkyys sekä väri ovat muutettavissa ja suurennoksen määrää voi vaihtaa. Käsitarkentelu on siihen tehdyillä objektiiveilla oikein mukavaa, mutta focus-by-wire -virityksiin olisi kiva jos rungosta löytyisi optio lineaariselle käsitarkennukselle Fujin tapaan.

A7III-rungosta löytyy myös kennossa oleva kuvanvakain. Kuvanvakaaja toimii kaikkien objektiivien kanssa, mutta se ei ole aivan niin tehokas kuin esimerkiksi Olympuksen OM-D kameroiden vakaajat. Omassa käytössäni vakaaja mahdollistaa noin 2 aukkoa pidemmät suljinajat hiukan objektiivista riippuen.

Kenno, kuvanlaatu ja käyttöliittymä

Kuva tallennetaan Sonyn taustavalaistulle 24 Mpix Exmor R CMOS -kennolle. Kennon natiiviherkkyys on iso 100 ja sen voi nostaa aina lukemaan iso51200 asti. Kuvanlaatu on kohinoiden osalta linjassa kaikkien modernien kinokennojen kanssa ja raakakuvat kestävät työstöä erinomaisesti suuren dynamiikan ansiosta. Aiemmille Sonyn kennoille tyypillisesti raakakuvat kannattaa valottaa mieluummin hiukan ali kuin yli, sillä tiedostot kestävät selvästi paremmin valotuksen nostoa kuin laskua. Kennolta saatavat kuvat ovat erittäin teräviä 1:1 suurennoksella, joten kennon edessä ei luultavasti ole optista alipäästösuodinta tai suodin on vaikutukseltaan heikko. Kuvissa esiintyy joskus moiré-efektiä, mutta sen saa aina sudittua näppärästi pois esimerkiksi Lightroomin tai Capture Onen avulla.

Sony tarjoaa kamerassaan pakkaamatonta sekä pakattua 14-bittistä raakakuvaa. Raakakuvan pakkaus on valitettavasti häviöllinen, mutta en ole havainnut kuvanlaadussa näkyvää eroa, kun valotuksen korjaus pysyy jälkikäsitelyssä alle kahdessa aukossa. Sonyn kameroita aiemmin vaivannut “star eater” -efekti ei vaivaa A7III:n raakakuvia (lähde: Petapixel).

Kennolta löytyvät vaihetarkennuspisteet aiheuttavat joskus vastavaloon kuvatessa viivamaisia häiriöitä kuva-alalle (ks kuva alla). Reilusti flarettavat objektiivit viiva-artifaktien ilmestymisen todennäköisyyttä, mutta ongelma esiintyy niitäkin käytettäessä erittäin harvoin.

Kameran suljinta voidaan käyttää täysin sähköisenä, jolloin kamera ei pidä minkäänlaista ääntä kuvaa otettaessa. Lukunopeus kennolta on kuitenkin selvästi hitaampi kuin mitä A9-rungossa, joten käytännössä sähköistä suljinta ei voi käyttää liikkuvia kohteita kuvatessa tai panoroitaessa. Sopivalla taajuudella välkkyvä keinovalo aiheuttaa ikävän näköistä raidoittumista (banding) kuviin, joten sähköisen sulkimen käyttö kannattaa myös rajata tilanteisiin, joissa on käytössä vain luonnonvaloa. Täysin sähköistä suljinta ei myöskään voi käyttää salamalaitteiden kanssa.

Kameran mekaaninen suljin toimi joko täysin mekaanisesti tai sähköisellä etuverholla (EFCS). Sähköisen etuverhon käyttäminen lyhentää viivettä laukaisimen ja kuvan tallentamisen välillä sekä vähentää mekaanisen sulkimen etuverhon mahdollisesti aiheuttamaa tärähdystä. Kolikon kääntöpuolena EFCS-asetuksen käyttäminen vaikuttaa heikentävästi epäterävän alueen piirtoon 1/1000 s lyhyemmillä suljinajoilla (ks. leikkaantuneet pallerot epäterävyysalueella alla olevasta kuvasta) ja lisää kuvan raidoittumista (banding) mikäli kuva valaistaan sopivalla taajuudella välkkyvillä keinovaloilla. Olen itse päätynyt käyttämään täysin mekaanista suljinta nopeatempoisessa kuvauksessa, mutta otan sähköisen etuverhon käyttöön, kun on vähemmän kiire ja suljinajat pysyvät varmasti riittävän pitkinä. Mekaanista suljinta käytettäessä kameralla voi naputtaa 10 ruutua sekunnissa ja kameran bufferiin mahtuu noin 89 pakattua ja 40 pakkaamatonta raakakuvaa.

Jotkut käyttäjät ovat havainneet sulkimen mekaanisen etuverhon aiheuttavan kirkkaan kaarimaisen alueen kuvan vasemman laidan päälle (ks. oheinen lukijan kuva alla). Suurin osa ilmiön havainneista käyttäjistä on nähnyt ilmiötä todella lyhyitä suljinaikoja käytettäessä, mutta joillakin kuvaajilla kirkas alue on ilmestynyt myös 1/100 s suuruusluokassa olevilla ajoilla. Itse en ole noin 20000 kuvan aikana huomannut kyseistä ilmiötä omassa kamerassani.

Sonyä on usein moitittu sekavasta valikkorakenteesta, mutta tilanne on nykyisin hiukan parempi. A7III käyttää samanlaista rakennetta kuin isoveljensä A9 ja eri optiot löytyvät kohtuullisesti, mutta mistään erityisen selkeästä valikosta ei voi puhua. Onneksi kaikki usein käytetyt optiot voi asettaa käyttäjän omaan valikkoon tai jonkun ohjelmoitavan napin taakse. En ole kokenut valikkorakennetta mitenkään ongelmalliseksi oman valikon rakentamisen jälkeen.

Salaman synkronointi onnistuu aina 1/250 s suljinaikaan asti ja modernien salamalaitteiden HSS-toiminnot toimivat nätisti. Jostain syystä käyttäjän on mahdollista valita käytetäänkö langatonta salamaa vai ei. Option tulee olla päällä, jos lisävarustekengässä on kiinni radiolähetin. Varustekenkään kiinnitettävä pikkusalama ei kuitenkaan välähdä, mikäli langaton ohjaus on unohtunut päälle. Valinta aiheuttaa tarpeetonta sekavuutta salamakuvaukseen, eikä sillä saavuteta mielestäni mitään etua.

Loppusanat

Sonyn perusmalli lunastaa kaikki sille asetetut odotukset ja ylittää ne esimerkiksi loistavan automaattitarkennuksen osalta. A7III:sta köyhtyy tällä hetkellä noin 2400€ ja väitän, ettei markkinoilta löydy tällä hetkellä tässä hintaluokassa parempaa kameraa tapahtuma- tai muotokuvaukseen. Sonyn selkein kehityskohde neljättä sukupolvea varten on sääsuojauksen parantaminen. Käyttöliittymä hioutuu toivottavasti tiukkaan kuntoon myöhemmin julkaistavilla laitteistopäivityksillä. Vahva suositus!

Tarkemmat tuotetiedot voi käydä katsomassa Sonyn nettisivuilta.

Osta Sony A7 III -järjestelmäkamera Foto Monzasta

Ostamalla tuotteita linkin kautta tuet Valovuoto-sivuston toimintaa ja ehkäiset lukukokemusta häiritseviä mainosbannereita. Valovuoto kiittää tuestasi!

Suuret kiitokset kuvissa esiintyville henkilöille! Instagram-tilit esiintymisjärjestyksessä ovat: Emma, Pihla, Roosa, Sonja ja Ida.