Sigma 35mm F1.2 DG DN Art kokemuksia

Sigma lähti isolla rytinällä mukaan tukemaan Sonyn peilitöntä FE-järjestelmää ja julkaisi sille aluksi ison läjän peilijärjestelmille tarkoitettuja Art-laseja. Ensimmäiset objektiivit olivat optisesti identtisiä peilillisille kameroille tarkoitettujen objektiivien kanssa, mutta niihin oli hitsattu loittorenkaat kiinni, jotta linssien etäisyys kennosta olisi sopiva. Sigman ensimmäiset peilittömälle järjestelmälle varta vasten suunnitellut objektiivit julkaistiin kesällä 2019 ja saimme niistä kiinnostavimman testiin kesän loppupuolella. Syyskiireiden jälkeen nyt on aika vihdoin tutustua maailman ensimmäiseen automaattitarkenteiseen 35/1.2 -objektiiviin tositoimissa.

Rakenne

Sigman uusi putki on kooltansa 35-milliseksi massiivinen. Pituutta siltä löytyy 136 mm ja sen halkaisija on 88 mm. Painoa löytyy 1090 g joka on yli 60% enemmän mitä vanhemmalla 1.4-reikäisellä versiolla (665 g). Suuresta koosta johtuen objektiivi on selkeästi etupainoinen esimerkiksi Sonyn A9-rungon kanssa. Objektiivi on kiinnityksen kohdalta sen verran kapea, että sormilla on rungon kahvan ja putken välissä kohtuullisesti tilaa. Putken ulkokuori on jämäkän tuntuista muovia ja se tuntuu käsikopelolta varsin laadukkaalta.

Uudesta lasista löytyy aiemmista Art-laseista poiketen myös aukkorengas, joka on tuntumaltaan omaan makuuni hiukan liian löysä (kuten lähes kaikkien muidenkin nykyisten objektiivien aukkorenkaat). Objektiivin kyljestä löytyvät kytkimet käsitarkennukselle sekä aukkorenkaan napsahdusten poistamiselle videokäyttöä varten. Näiden lisäksi lasista löytyy myös yksi ohjelmoitava nappi sekä leveä kuminen tarkennusrengas.

Objektiivin suodinkierre on 82 mm ja sen mukana toimitetaan molemmat tulpat, vastavalosuoja sekä säilytyspussukka.

Käytettävyys

Tarkennus napsuu kohdilleen erittäin hyvin Sonyn A9-runkoa käytettäessä. Oma perstuntumani on se, että Sonyn oma FE 35/1.4 ZA on hieman nopeampi, mutta molempien tarkkuus on samalla tasolla. Aiemmin arvioituun 1.4-aukkoiseen taidelasiin verrattuna tämä isoreikäisempi versio tarkentaa selvästi paremmin. Tarkennus osuus valon vähentyessä samaan tapaan kuin 35/1.4 ZA:lla, eli erittäin hyvin. 

Käytin seurantatarkennusta hääkuvauksessa jossa sen nopeus riitti hienosti rivakasti kävelevän ihmisen seuraamiseen. Tarkennusmoottori on hiljainen, mutta siitä lähtee selvästi kuuluva ääni. Tarkennusmoottorin ääni on vanhempaa 1.4-reikäistä versiota hiljaisempi, mutta kuitenkin selvästi 35/1.4 ZA:ta suurempi. Objektiivin automaattarkennusta ei valitettavasti testattu videokäytössä, jossa tarkennusmoottorin ääni voi olla ongelma.

Objektiivin focus-by-wire käsitarkennus toimii lineaarisesti, eli tarkennusalueen siirtyminen ei riipu tarkennusrenkaan pyöritysnopeudesta. Tämä tekee tarkasta käsitarkennuksesta selvästi helpompaa kuin epälineaarisissa virityksissä. Tarkennus siirtyy melko hitaasti pyöritettäessä ja vaatii noin puolitoista kierrosta kun tarkennus siirretään minimietäisyydeltä (30 cm) äärettömään.

Objektiivista ei löydy optista kuvanvakaajaa, vaan sen kanssa joutuu tyytymään rungon omaan vakautukseen. A9:n kuvanvakaaja antoi tämän objektiivin kanssa itselläni perinteiset ~2 aukkoa armoa suljinaikojen kanssa. Testijakson aikana objektiivi sekä kamera menivät muutaman kerran jumiin siten, että kuvia ei voinut ottaa ja objektiivi ei välittänyt aukkotietoja kameraan. Ongelma poistui kun kamerasta kytki virrat pois, poisti akun ja irroitti objektiivin. Tämä tapahtui kahdella eri A9-rungolla.

Kuvanlaatu

Arvosteltu objektiivi on terävyydeltään mainio heti täydestä aukosta lähtien 42 Mpix kennolla. Keskiosa on erinomainen, mutta laidat ovat selvästi pehmeämmät. Kuva-alan oikea laita oli kokonaisuudessaan hiukan vasenta pehmeämpi, mutta epäsymmetria on käytännössä merkityksetön. Kuvan keskiosan terävyys on parhaimmillaan aukoilla 4-8 ja kuva-ala muuttuu asteittain pehmeämmäksi aina aukkoon f/16 asti diffraktion vaikutuksesta. En kuitenkaan koskaan kokenut tarvetta himmentää tai avata aukkoa keskiosan piirron vuoksi, joten kaikki aukkoluvut olivat käyttökelpoisia. Keskiosan kuvanlaatu on heikoimmillaan aukolla f/16 ja täyden aukon terävyys keskellä on suunnilleen sama kuin aukolla f/11. Objektiivin reunaterävyys saavuttaa keskiosan noin aukolla f/2.8-4.

Sigma on täydellä aukolla merkittävästi parempi, kuin verrokkina toimii Sonyn 35/1.4 ZA -objektiivi. Sonyn laidat ja keskiosa eroavat suurilla aukoilla toisistaan selkeästi Sigmaa enemmän ja lisäksi Sigma tuottaa vastaavalla aukolla selkeästi paremman kontrastin ja yksityiskohtien erottelun kaikkialla kuva-alalla.

Kolmevitosen tuottaman epäterävän alueen laatu on erittäin miellyttävää. Valopalleroiden ääriviivoittuminen on tälle polttovälille melko vähäistä eikä sipulikuviota juuri näy käytännön tilanteissa. Jouluvalotesti paljastaa kuitenkin hennnon sipulirakenteen epäterävällä alueella. Himmenninlehdet ovat pyöristetyt ja niitä löytyy yhteensä 11 kappaletta. Laita-alalta löytyy jonkin verran kissansilmämäistä pyörrettä, mutta muuten kuva on Sigmamaisen kliininen. Joillekin kuvaajille kliininen tarkoittaa persoonatonta, mutta itse pidän siitä, että epäterävältä alueelta ei löydy häiritseviä yksityiskohtia. Kokonaisuutena arvioiden Sigman epäterävän alueen piirto on selvästi Sonyn FE 35/1.4 ZA -objektiivia pehmeämpää.

Objektiivin tuottamassa kuvassa esiintyy pitkittäistä kromaattista aberraatiota (LoCA) aukolle noin aukolle f/2.8 asti. LoCA näkyy kyllä jos on näkyäkseen, mutta itse en tästä erityisemmin häiriintynyt. Objektiivi käyttää automaattista korjausprofilia, jonka jäljiltä kuvasta ei löydy poikittaista kromaattista aberraatiota (CA). Sonyn vanhempi 35-millinen jää selvästi Sigman jalkoihin myös CA-osastolla.

Vinjetointia löytyy isoreikäisille laseille tyypillisesti jonkin verran, mutta se vähenee melko nopeasti himmennettäessä. Vinjetointi vähenee noin aukon, kun objektiivin himmentää aukosta f/1.2 aukkoon f/4 ja tämän jälkeen lisähimmennys ei juurikaan paranna tilannetta. Lasin piirrossa on selkeä tynnyrivääristymä, joka tulee varmasti esiin suoria linjoja kuvatessa.

Sigman uutuusputki selviää linssiheijastustestistä kohtuullisen hyvin suhteessa siihen, että putken sisältä löytyy yhteensä 17 linssiä. Haamukuvia löytyy jonkin verran, mutta kontrasti pysyy varsin hyvänä vaikka kuvissa olisi erittäin kirkkaita valonlähteitä. Objektiivin tuottaa himmennettynä siistin 22-sakaraisen tähtikuvion kirkkaista valonlähteistä.

Loppusanat

Sigman uusi kolmevitonen on tervetullut uudistus Sonyn (ja myös L-kiinnityksen kameroiden) objektiivivalikoimaan. Se on optisesti erittäin kovatasoinen ja tarkentaa selvästi Sigman aiempaa versiota paremmin.

Uuden taidelasin selkein kilpailija on Sonyn oma vanhahko FE 35/1.4 ZA, jonka tuottama kuvakulma on hiukan Sigmaa laajempi. Sigma on Sonyä terävämpi, siinä on siistimpi epäterävän alueen piirto ja vähemmän värivirheitä. Sony on puolestaan aavistuksen nopeampi tarkentamaan ja pitää selvästi pienempää möykkää. Lisäksi Sonyn metallirakenne saa objektiivin tuntumaan enemmän työkalulta vaikka ei Sigmankaan rungossa ole mitään varsinaista vikaa. Selkein Sonyn 35/1.4 ZA-objektiivia puoltava asia on sen pienempi fyysinen koko ja selvästi pienempi paino (630 g). 1500€ hintaluokassa optista laatua arvostava kuvaaja valitsee Sigman, mutta pienempää kokoa ja aavistuksen parempaa automaattitarkennusta tavoittelevan kuvaajan valinta on Sonyn FE 35/1.4 ZA. Alle tuhannen euron hintaluokasta löytyy puolestaan mm. Sonyn oma uusi ja erittäin lupaavia arvioita saanut FE 35/1.8.

Tarkemmat tuotetiedot voi käydä katsomassa valmistajan tuotesivuilta.

Kiitokset Lauralle malleilusta!

Osta Sigma 35mm F1.2 DG DN Art -objektiivi Foto Monzasta

Ostamalla tuotteita linkin kautta tuet Valovuoto-sivuston toimintaa ja ehkäiset lukukokemusta häiritseviä mainosbannereita. Valovuoto kiittää tuestasi!