Sony a6500 ja Canon 5D Mark III.

Säästä rahaa kuvauskaluston hankinnassa

Uusi kuvausrompe antaa kuvauspuuhiin usein uutta potkua ja inspiroivia mahdollisuuksia. Verkkokauppojen digitaalisten hyllyjen sijaan materiaalista onnea voi tavoitella internetin käytetyn tavaran myyntipalstoilta, joista bongattu ostos pahoinpitelee lompakkoa odotettua vähemmän.

Toisen romu – toisen aarre

Käytetyn tavaran myyntipalstoilta löytyy laitetta historiallisista uutuuksiin ja rikkinäisestä bränikkään.  Ostamalla jollekin toiselle tarpeetonta voit säästää rahaa. Kameramarkkinoilla etenkin Canonin ja Nikonin järjestelmät ja niihin sopivat lisälaiteet ovat yleisiä niiden suuren suosion ja pitkän historian vuoksi. Esimerkiksi Nikonin kameroihin sopivat edelleen vuodesta 1959 asti valmistetut F-bajonetin objektiivit.

On sanomattakin selvää, että vanha käytetty toimii siinä missä uusikin, jos kunto on tarkoituksenmukainen. Kosmeettiset kolhut eivät haittaa menoa, eikä pieni hiusnaarmu vaikkapa objektiivin pinnassa tee objektiivista käyttökelvotonta – tai vaikuta kuvanlaatuun.

Käytettynä on mahdollista hankkia paljon sellaisia tuotteita, joita ei enää löydy kauppojen hyllyltä tai tuotteita, jotka eivät ole koskaan kauppojen hyllyiltä löytyneetkään. Yksi tällainen on ystäväni neuvostoliittovalmisteinen ilmakuvauskamera, joka on irrotettu hävittäjälentokoneesta.

Nikonin objektiivi, naarmuja linssissä. Nikkor 180mm f/2.8. Kuva: Anssi Lepikko.
Etulinssi naarmuilla, mutta rohkenen väittää, että on vaikea huomata mitään vaikutusta kuvanlaatuun.

Tavaraa on myynnissä paljon, mutta ostajiakin on liikkeellä useita. On mahdollista, että esim. haluamasi objektiivi on juuri myyty toiselle, sitä ei juuri tällä hetkellä ole tarjolla tai ei ole tulossakaan myyntiin. Etsintäprosessi viekin oman aikansa, jotta löytää etsimänsä tuotteet tarkoituksenmukaisessa kunnossa ja sopivaan hintaan.

Ostamalla yksityiseltä ostoprosessiin tulee uusi vaihe, jossa tarkastellaan laitteen kuntoa ja myyjän kykyä toimittaa lupaamansa tavara. On siis tärkeää tutkia myyjän myyntiprofiilia hämärähommien varalta. Yleensä se, että myyjä on suorittanut useita kauppoja ja saanut positiivista palautetta kertoo asiallisesta kaverista.

Digikirpputorit

Netissä selattavia osto- ja myyntisivustoja oan lukematon määrä, mutta haluan esitellä teille muutamia, mitkä ovat oman kokemukseni mukaan hyviä paikkoja etsiä käytettyä rompetta.

Tori.fi
Kuluttajille ilmainen osto- ja myyntiliike on nostanut profiiliaan viime vuosina suomalaisten suosimana kauppapaikkana. Sivusto pitää sisällään kaikenlaista tavaraa ja sinne listattiin jopa 10 miljoonaa ilmoitusta vuonna 2017.

Huuto.net
Alunperin pelkkänä nettihuutokauppana aloittanut Huuto.net on hyvin samankaltainen palvelu Tori.fi:n kanssa. Eroavaisuutena on kuitenkin se, että Huuto.netissä tuotteita huutokaupataan tavallisten myynti-ilmoitusten lisäksi. Parhaimmillaan huutokaupalla saa tuotteita edullisesti, mutta kilpailutapauksessa hinta saattaa nousta pilviin.

Facebookin kirpputoriryhmät
Facebookissa on useita myyntiryhmiä autoista videopeleihin. Ryhmä Valokuvaajan kirppis on muutaman kymmenen tuhannen ihmisen tavoittava käytetyn kaluston osto- ja myyntiryhmä. Suositun somettimen syövereistä löytyy myös ammattilaisille suunnattu myyntiryhmä, jossa alv-rekisterissä olevat voivat tehdä kauppaa keskenään.

Omasta mielestäni paras ominaisuus Facebookin ryhmissä on se, että niistä on helppo kysyä, jos jollakin olisi myydä haluamaasi tuotetta.

Kameralaukku.com ja Digikamera.net
Kameralaukku.com ja Digikamera.net ovat tyypillisiä suljettuja foorumeja, jossa nimimerkein varustetut rekisteröityneet käyttäjät keskustelevat. Foorumeilta löytyy osto- ja myyntipalstat, mutta ilmoituksen jättäminen ja keskustelu vaatii rekisteröitymistä.

Ebay
Kun tuotetta ei löydy Suomen rajojen sisältä, kannattaa laajentaa hakua ulkomaille. Käytetyn ja uuden tavaran monikansallisesta myynti- ja kauppapaikasta löytyy ihan kaikkea. Onko etsimessä harvinainen filmikamera tai pienoismalli ydinkärjestä? Vastaus on Ebay.

Omaetsin
Sen sijasta, että Omaetsin olisi palvelu myynti- ja ostoilmoituksille, Omaetsin on enemmänkin hakukone, joka etsii ilmoituksia useista eri palveluista yksityisten myyjien myynti-ilmoituksista kamerakauppojen ilmoituksiin.

Yksi parhaista Omaetsimen työkaluista on hakuvahti, joka ilmoittaa, kun haluamasi tuote tulee myyntiin jossakin.

Analogiset kirpputorit
Perinteiset kirppariliikkeet ovat hankalia siinä suhteessa, että mielessä olevan tavaran etsiminen vie aikaa, eikä sitä välttämättä tule myyntiin. Kirpparit ovatkin parhaimmillaan heräteostosten kahmimiseen, sillä hyllyjen välistä saattaa löytyä timantteja löytöjä suorastaan rikollisen edullisesti. Kirpputoreilla käyminen vaati motivaatiota, mutta on ajanvietteenä mukavaa puuhaa.

Nikonin objektiivin kunto on kaukana uudenveroisesta, mutta toimii edelleen moitteetta. Nikkor 180mm f/2.8. Kuva: Anssi Lepikko.
Elämää kokenut Nikonin objektiivi, mutta toimii edelleen kuten pitääkin. Nikkor 180mm f/2.8 ED.

Muutamia huomioitavia seikkoja ennen kuin ostat

Ei ole huono käytäntö mennä katsomaan ostettavaa tuotetta ennen ostopäätöstä, mikäli se on vain mahdollista. Näin mielikuva tuotteesta ei ole pelkkien kuvien varassa ja pääset testaamaan vekottimen toimintaa.

Myyjän profiilista kannattaa tarkistaa prosentuaalisen yhteenvedon lisäksi negatiivisten palautteiden tekstit. Myyjään kannattaa suhtautua varauksella, mikäli palautteena on esim. valheelliset kuvaukset tai huono pakkaaminen postia varten.

Pyydä lisää kuvia tuotteesta tarvittaessa tai jos epäilet, että kuvat on otettu suoraan netistä. Voi olla, että myytävää tuotetta ei oikeasti ole olemassa.

Varsinkin vanhoja objektiiveja ostaessa kannattaa pyrkiä saamaan kuva, jossa näkyy selkeästi objektiivin sisälle. Vanhat objektiivit ovat voineet pahimmillaan imaista sisälleen puolet Saharan hiekoista tai linssien pinnoilla voi pesiä sientä, mikä tuhoaa pinnotteita.

Kameraa ostaessa on hyvä selvittää sulkimen laukaisumäärä, sillä sulkimet ovat kuluvia osia. Vanhan kameran sulkimen vaihtaminen saattaa olla liian kallista suhteessa kameran hintaan, mikäli se rikkoutuu pian ostamisen jälkeen.

Ulkomailta tilattaessa voi olla viisasta valita seurattava (tracked) lähetystyyppi, jolloin voit olla varma sen liikkeistä. Kalliimpien tavaroiden kohdalla vakuutettu kuljetus voi olla järkevää rahankäyttöä.

Käytettyä kameraliikkeestä

Käytettyä rompetta saa yhä enemmän kameraliikkeistä, mikä on vaihtoehtona houkutteleva. Kameraliikkeet ovat myyjinä luotettavia, joten ei tarvitse pelätä, että postipaketin sisällä on kauan odotetun vekottimen sijasta punatiiliharkko. Postimyynnin kautta ostetuilla tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus uusien tuotteiden tapaan. Kauppiaat saattavat myöntää myös lyhyen takuun.

Huonona puolena on se, että kameraliikkeen kautta ostettu rompe saattaa olla hieman kalliimpi, mutta kompensaationa moni huolenaihe jää pois.

Vaihtotarjouksella eroon vanhasta

Moni kameraliike maksaa hyvitystä, jos oston yhteydessä antaa vanhan kameran tai objektiivin vaihdossa. Kauppias laskee hyvityksen määrän oman käsityksensä mukaan ja tekee tarjouksen. Toki on mahdollista saada enemmän fyrkkaa myymällä vanhat laitteet itse, mutta myymisprosessi vie aikaa. Kysymällä vaihtotarjousta säästyt vanhan kaluston myyntivaivalta ja mikä parasta, saat uudet vermeet edullisemmin.

On erittäin vaikeaa löytää kuvausvälineiden uusinta uutta käytettynä, mutta jos tuotteen ensijulkaisuajankohdasta on jo vuoden päivät, voi olla, että bongaat sellaisen Internetin palstoilta. Parhaassa tapauksessa saat väijymäsi laitteen sopivaan hintaan ja sinulle jää rahaa vaikka kesän festarilippuihin – tai vielä yhteen objektiiviin.

Osta käytettyä kuvausrompetta Foto Monzasta. Monza tarjoaa kaikille käytetyille vaihtolaitteille yhden kuukauden (1 kk) takuun. Ostamalla linkin kautta  tuet Valovuoto-sivuston toimintaa ja ehkäiset lukukokemusta häiritseviä mainosbannereita. Valovuoto kiittää tuestasi!

1 kommentti “Säästä rahaa kuvauskaluston hankinnassa

  1. Risto Auvinen

    Hienoa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *