Olympus Holy Goldie -kameralaukku

Kultainen clutch kameralaukku

Juhlijan kameralaukku

Naiset ja laukut on sellainen klisee, että nolottaa myöntää kuinka tarkasti se osuu minuun. Harmi vain että juhlissa on täytynyt tyytyä ihastelemaan muiden kauniita laukkuja. Oma laukkuni on lähes poikkeuksetta ollut kameralaukku. Kameralaukut ja -reput on tehty käytännöllisiksi, joten esteettisessä mielessä ne eivät ole ensimmäinen mielikuva juhlatamineista.

Muutama vuosi sitten Olympus julkaisi Fashion accessories –nimellä kokoelman erilaisia kameratarvikkeita muodikkaista kameralaukuista värillisiin kamerahihnoihin. Pikkujouluaikaan bloggaajat esittelivät saamiaan nahasta valmistettuja kultaisia ja hopeisia kameralaukkuja. Kaikkien teknisten kamerareppujen jälkeen silmiä hiveli moderni estetiikka ja laukkujen yksinkertainen ulkomuoto. Kuitenkin 80 euroa laukusta, joka ei ollut ihan oman näköinen, tuntui väärältä. Olihan minulla jo olemassa ei-niin-omalta-näyttäviä ja varsin tylsiä kameralaukkuja.

Kultainen kameralaukku jonka sisällä Olympus OM-D
Olympus OM-D ja Holy Goldie

Syksyllä Verkkokauppa.com laittoi Olympuksen Holy Goldie –kameralaukusta sen verran houkuttelevaa hintaa, että laukku oli pakko saada testiin.

Laukku on todella upeasti pakattu kovaan pahviseen laatikkoon ja mukana tulee kalliista merkkilaukuista tuttu dustbag, pölysuoja, niille hetkille kun laukku ei ole aktiivisessa käytössä. Mutta voi sitä myötähäpeää kun laukun sai esille. Ihan rehellisesti sanottuna laukku ei ole kameraa nähnytkään. Sisällä ei ole minkäänlaisia pehmusteita tai jakajia, pahvisen  tuntuinen nahka (tai nahkajäljitelmä) on niin heikkolaatuista, että ulkonäkö vastaa sitä 4,90 euroa, jonka tuotteesta itse maksoin. Kalliimmaksi sitä ei voi erehtyä luulemaan. Mikä ehkä tärkeintä, koko on niin pieni, että edes Olympuksen oma m4/3-kamera ei mahdu laukkuun ilman että objektiivin ottaa irti. Ei kai tarvitse mainita että objektiivi ja runko eivät mahdu laukkuun myöskään erikseen ilman, että sen sulava linja ei rikkoutuisi. Hintaan muuten ei kuulu hihna, mutta sellaisen saa lisähintaan samassa kultaisessa värissä.

Esittelin laukkua ryhmälle valokuvaajanaisia ja kysyin mitä mieltä he ovat. Raati oli sitä mieltä, että ulkomuoto näyttää halvalta eivätkä uskoneet kun ensimmäisen kerran paljastin kultaisen hirviön olevan kameralaukku. Raadin yksimielinen tuomio oli, että söpöön laukkuun voisi kyllä laittaa puhelimensa ja huulipunansa, mutta kameralaukku on silti oltava erikseen.

Kiitos vaan Olympus, olette aliarvioineet asiakkaanne.

Olympus Holy Goldie -kameralaukku ja Nikon D810
Holy Goldie ja työhjuhta

Juttu on alunperin julkaistu 17.12.2017 Pelivara.com-sivustolla.

Kategoriat Laitearviot Mielipide

Kirjoittaja:

Olen jyväskyläläislähtöinen ammattivalokuvaaja ja markkinointitoimiston Studio Manager. Suosikkikuvauskohteet ja erikoistumisala kuvauksessa ovat ihmiset ”joista ei saa hyviä kuvia”, sillä kaikista saa hyviä kuvia.

0 kommenttia “Olympus Holy Goldie -kameralaukku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *