Miksi siirryin takaisin kinariin

Ensimmäinen kunnollinen kokemukseni sähköisestä etsimestä on vuodelta 2008, kun kokeilin silloin uutta Panasonic G1-kameraa. Olin positiivisesti yllättynyt ja ajattelin, että joskus ehkä G1:n kaltainen kamera voisi sopia vaikka ainoaksi kameraksi. Se aika koittikin, kun Olympus E-M5 ilmestyi. Se tuntui hienolta kameralta: käytettävyys oli hyvä, tarkennus nopea ja etsinkuva sävykäs. Menin niin pitkälle, että luovuin muista kameroista ja kuvasin Olympuksella kaikki. Olin tyytyväinen.

Melbournessa 2015 Sonylla.

Sitten Sony esitteli A7-sarjansa, jota ensin mielessäni vähättelin, mutta olin samalla kiinnostunut. Aivan ensimmäiset mallit, A7 ja A7R olivat vähemmän hienostuneita kameroita. Suljin piti kovempaa lousketta kuin Mamiya RZ, ei ollut vakaajaa, eikä automaattitarkennustakaan voinut huippunopeaksi kutsua. Siitä huolimatta ostin A7R:n, kun sellainen oli tosi edullisessa tarjouksessa. Kuvanlaatu vakuutti, mutta kuvanvakaajan puutteesta johtuen täyden kuvanlaadun saavuttaminen oli vaikeaa. Kuvat tärähtivät tosi helposti. Pidin kuitenkin siitä miltä kuvat näyttivät, kun kaikki oli kohdallaan.

Tekniikka ja teknologia on siitä hauskaa, että kovin pitkäksi aikaa sitä on vaikea kenekään täysin omia itselleen. Kameroissa se on nähty hyvin. Kun yksi valmistaja tuo jonkun hyödyllisen ominaisuuden, niin melko pian se on jossain muodossa toisellakin ja kolmannella jne. Kamerarungossa oleva kuvanvakaaja on hyvä esimerkki. Olympus oli edelläkävijä ja tekee edelleenkin parhaat vakaajat, mutta esim. Sony on seurannut mallikkaasti kuten myös Panasonic.

Sony A7II oli ensimmäinen vakaajallinen A7 ja siitä mieleen alkoi jo hiipiä ajatus paluusta isoon kennoon. Vaikka A7II:n vakaaja ei pystynyt läheskään samaan kuin Olympuksen, niin silti kuvaaminen sai uutta varmuutta, kun tärähtäneet otokset jäivät käytännössä pois. Kun Sony A7RII ilmestyi parisen vuotta sitten, niin se vakuutti ja varmisti siirtymiseni takaisin kinariin.

Minulle Sonyn fantastinen kuvanlaatu merkitsee ensisijaisesti mukavuutta. Olympuksella varsinkin valotuksen piti olla aika tasan kohdallaan, jotta tekninen laatu pysyi hyväksyttävänä, koska raakakuvassa ei ollut samanlaista työvaraa kuin Sonyssa. Minä tiedän, että Olympuksen pikselimäärä riittää lähes jokaiseen tilaustyöhön, mutta ei haittaa, jos kuvatiedostoissa on hieman toleranssia. Jos työskentelen tarkasti, niin Sonysta saan ulos täyteläisiä raakakuvia, jotka pursuavat sävyjä ja yksityiskohtia. Minun ei kuitenkaan tarvitse olla neuroottinen esim. valotuksen kanssa, koska kuvatiedostoista saa lähes aina säädettyä sopivan.

Muutaman Olympus-vuoden jälkeen kinaria muistuttava lookki kuvissa on myös tervetullut ja mukavan tuttu. Tältä kuvien pitää näyttää. Kuvanlaadun, pienen koon ja ilmaisullisen monipuolisuuden yhdistelmä on ns. täyden kennon peilittömässä mielestäni vertaansa vailla.

Kun vielä tein Sulantoblogia, niin Sony oli erinomainen runko objektiivien kokeiluun, koska siihen pystyy sovittimien avulla kiinnittämään lähes minkä tahansa optiikan.

Nyt tajuan, että Olympuksessa alunperin innostuin nimenomaan sähköisestä etsimestä ja runkovakaajasta, jotka saa tänä päivänä monessa muussakin kamerassa. Pieni koko oli plussaa, mutta varsinkin töissä kamerakaluston koko on aika usein yhdentekevä, koska mukana on kuitenkin niin paljon muuta tavaraa. Henkilökohtaisessa kuvaamisessa ja varsinkin reissatessa pieni kamera on ilman muuta kätevä. Sonyn pro-optiikat ovat isoja, mutta voin valita pientäkin, jos haluan.

Oikeastaan yllä oleva on vain selittelyä, kuten tällaisissa yleensäkin. Tärkein syy vaihtamiseen oli halu saada jotain uutta. Aloin kyllästyä Olympukseen ja halusin jotain muuta selkeästi erilaista tinkimättä runkovakaajasta ja sähköisestä etsimestä. Sony oli siinä oikeastaan ainoa vaihtoehto.

Kategoriat Mielipide

Kirjoittaja:

Matti Sulanto on helsinkiläinen pitkän linjan valokuvaaja, joka keskittyy töissä yritysmaailman kuvatarpeisiin ja vapaa-ajalla dokumentaariseen kuvaukseen. Matin kuvia on julkaistu lukuisissa suomalaisissa lehdissä ja yritysjulkaisuissa.

8 kommenttia “Miksi siirryin takaisin kinariin

  1. mikä on kinari

    • Matti Sulanto

      Kinari = kinofilmikamera = filmikamera, joka käyttää tavallista 35 mm filmiä.
      Käytin kinari-sanaa, koska SONY A7RII kenno on kinofilmiruudun kokoinen ja täyden kennon kamera kuulostaa myös hieman hassulta.

      • Oletko kuvannut sonylla yöllä? Itselläni oli a7s ii lainassa ja yö kuvat näyttivät pehmeiltä. Tietenkin ongelma voi olla jokin säätö ongelma, mitä en osannut muokata, hektisellä testi ajalla.

        • Matti Sulanto

          Olen kuvannut yökuvia ja ihan teräviä ja selkeitä ovat.
          Sinulla on kamera heilunut tai ehkä tarkennus ei ole ollut kohdallaan.

  2. Mikko Bergroth

    Ihan epäoleellista – olet oikeassa siinä, että täyden kennon kamera kuulostaa oudolta ja onkin sitä. Sitä suuremmalla kennolla varustetut kamerathan ovat sitten keskikoon kameroita. Toinen yleisesti viljelty älyttömyys on ”kinovastaava” – olen kuvitellut, että kulman – vaikkapa objektiivin kuvakulman – mittayksikkö on aste, ei kinovastaava, vanhana tykkimiehenä tunnen toki piirunkin ja eräitä muitakin mittayksiköitä, mutta en kinovastaavaa.

    Jotkut tykkäävät sähköisestä etsimestä, jotkut optisesta – olen pysynyt optisissa kokeiltuani muutamaa sähköistä. Ja näin kai teen loppuelämäni, tilasin nimittäin Nikonin D850-rungon.

    • Matti Sulanto

      Se kinovastaava johtuu varmaan siitä, että aikanaan lähes kaikki kamerat olivat kinareita. Vain ammattilaiset ja harvat harrastajat kuvasivat muilla. Siten kinarin polttovälit ovat monelle tuttuja ja helposti ymmärrettäviä. Harvat taas tietävät mikä on minkäkin polttovälin kuvakulma asteissa. Nykyään se kuitenkin on ehkä vähän turhaa, koska diginatiivit eivät välttämättä ymmärrä mikä se kinari tai kinovastaavuus on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *